torstai 28. tammikuuta 2016

Päivä 73

Reilu kuukausi on vierähtänyt edellisestä blogipäivityksestäni. Projektin vauhti on kiihtynyt loppua kohden koulutusten lähestyessä: työpäiväni ovat sujuneet lähes kokonaan koulutusten suunnittelussa ja suomenkielisen opetusmateriaalin laatimisessa. Lisäksi osallistuin parisen viikkoa sitten Varsinais-Suomen kirjastojen koulutuspäivään etäyhteydellä: kerroin esityksessäni projektista ja ohjelmasta kymmenille kuulijoille, jotka kyllä näkivät ja kuulivat minut mutta joita minä en kyennyt havaitsemaan laisinkaan. Kokemus oli positiivisessa mielessä varsin mielenkiintoinen! Kysymyksiä esitettiin ilahduttavassa määrin, joskin valtaosaa kysyjistä kiinnosti ohjelmasta saadut käyttökokemukset ja ohjelman avulla suoritettujen toimenpiteiden todelliset vaikutukset, joita tässä vaiheessa en valitettavasti kyennyt vielä antamaan. Vuoden päästä tilanne on jo toinen, silloin Jyväskylän suuntaan kannattaa olla yhteydessä mikäli käyttökokemukset kiinnostavat.

Henkilökunnan koulutuksiin valmistautumisen katkaisi ikävästi varsin pahaksi ärtynyt korvatulehdus, joka piti minut vuoteen omana täyden viikon. Tämän takia jouduimme tekemään koulutusaikatauluun muutoksia, joihin henkilökunta taipui kiitettävän hyvin. Ensimmäinen koulutuskerta oli eilen, ja saavuin sinne suoraan sairaslomalta. Olosuhteisiin nähden koulutus sujui mielestäni oikein hyvin, ja saamani palautteen perusteella samaa mieltä olivat myös koulutetut.

Pyrin pitämään koulutuksen hyvin käytännönläheisenä: koulutettavat saavat tutustua ohjelmaan joko omatoimisesti tai laatimieni tehtävien kautta sen jälkeen, kun olen ensin esitellyt yhden työkalun ja näyttänyt siitä esimerkkejä datatykin avulla. Vuorovaikutteisuus on myös tärkeää: kysyä saa heti kun on kysyttävää. Ensimmäisen koulutuskerran perusteella tämä näytti toimivalta lähestymistavalta. Koen tärkeäksi, että taustoitan ohjelmaa tarpeeksi, jotta osallistujat ymmärtäisivät sen hyödyllisyyden. Lisäksi panostan ohjelman käytettävyyden opettamiseen enkä oleta, että kaikki ymmärtäisivät ohjelman toimintalogiikan itsenäisesti. 

Lopussa on myös erittäin tärkeää kertoa, mitä koulutuksen jälkeen tapahtuu ja millä aikataululla. Olemme ohjausryhmän kanssa määritelleet alustavat aikataulut ohjelman eri toiminnoille. Aluksi on järkevintä keskittyä siivoamiseen, jotta kokoelmamme saadaan sellaiseen kuntoon, että muita ohjelman työkaluja on mielekästä käyttää: tulevan kevään ajan teemmekin "umpikuolleen" aineiston (ei lainassa 2,5 vuoteen) poistoa tehostetusti joka yksikössä. Aineistonsiirtoja voi alkaa tekemään samalla: siirtolista (lista yksiköstäni muualle siirrettäväksi pyydetyistä niteistä) on tarkistettava jokaisessa yksikössä määräaikaan mennessä joka kuukausi, sillä seuraava datapäivitys tyhjentää aina listan.

Projektia on jäljellä enää kaksi viikkoa, tosin collectionHQ:n kanssa tulen työskentelemään varmasti jatkossakin pääkäyttäjän roolissa varsinaisten kirjastonhoitajan työtehtävieni ohessa. Edessä on vielä kolme koulutusta ja projektin raportoiminen, joten loppuun saakka riittää kyllä tekemistä. Ja enköhän jossain välissä löydä aikaa viimeisen blogitekstin raapustamisellekin..


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti